Kuoro

Viipurin Lauluveikot

Viipurin Lauluveikot on karjalaisuuden tulenkantaja. Viipurissa perustetun ja nykyisin Helsingissä toimivan kuoron laulussa soi Suomen tarina. Reilun 60 laulajan vahvuisen kuoron ohjelmisto koostuu rakastetuimmista suomalaisista mieskuorolauluista, karjalaisesta musiikista sekä aikamme rytmi- ja taidemusiikista.

Viipurin Lauluveikot on vuosikymmenten aikana osallistunut merkittävästi suomalaisen mieskuorokulttuurin kehittymiseen tilaamalla ja kantaesittämällä teoksia kotimaansa eturivin säveltäjiltä. Toivo Kuulan ja Leevi Madetojan kaltaisten säveltäjämestarien Viipurin Lauluveikoille kirjoittamat kappaleet kuuluvat sekä laulajien että yleisön suosikkeihin. Viipurin Lauluveikot on ainoa kuoro, jolle Jean Sibelius on säveltänyt oman kunniamarssin.

Viipurin Lauluveikkojen vaiheet ovat seuranneet tiiviisti Suomen historian käänteitä: Viipurissa 1897 perustettu Wiborgs Sångarbröder -kuoro suomensi nimensä 1920-luvulla Viipurin Lauluveikoiksi ja joutui evakkotaipaleelle talvisodan ja jatkosodan seurauksena 1940-luvulla. Kuoro löysi kuitenkin uuden kodin Helsingistä, jonka kulttuurielämää se on rikastuttanut muun muassa vuodesta 1953 lähtien järjestetyillä adventtikonserteillaan.